keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Sopivasti siirappisia kuulumisia Lililtä



Perheemme uusin romanialaisvahvistus Lili on ollut luonamme nyt noin kahden ja puolen kuukauden ajan. Emme olisi saattaneet uneksiakaan, että lokakuisena yönä kotiimme ilmestynyt, pelosta nurkassa tärisevä karvamytty kotiutuisi näin uskomattoman hienosti ja asettuisi osaksi perhettämme ihan tuosta noin vaan. Mutta niin vain kävi.


Elämänsä tarhaoloissa eläneelle koiralle oli alkuun (ymmärrettävästi) täysi ihmetys ymmärtää kotikoiruuden perussääntöjä. Kaikki hihnassa kävelystä ja sisäsiisteydestä alkaen piti opetella ihan alkeista. Lilin oli myös kovin vaikeaa ymmärtää, miksi ihmeessä esimerkiksi pöydälle ei saanut kiivetä, jos siellä tuoksui ruoka, tai jos halusi nähdä ikkunasta paremmin ulos.

Uusien asioiden opettaminen Lilille on ollut myös meille ihmisille hyvin opettavaista ja mielenkiintoista. Koska jokainen negatiivinen kokemus meistä söisi pois sitä luottamusta, jonka olemme Lilin kanssa tähän mennessä rakentaneet, olemme tarkkailleet toimintaamme jatkuvasti Lilin näkövinkkelistä. Olemme saaneet pohtia, millä keinoin opettaa jokin asia koiralle niin, että asian varsinaisen oppimisen lisäksi myös oppimisprosessi kasvattaisi välillemme luottamusta ja yhteisymmärrystä sen sijaan, että Lilin tarvitsisi pelätä reaktioitamme sen tekemiin asioihin.

Myönnettäköön, että hermo on välillä ollut piukassa. Erityisesti aamut ovat olleet hankalia. Lili kun toimi alkuun niin, että kivutessani aamuisin rappusia alakertaan, kipitti Lili edelläni keittiöön ja päästi aamupissansa keskelle köökin lattiaa. Elli ja Loui, kaksi muuta koiraamme, sekoilivat aina vieressä niin, että ne tepastelivat tämän tästä Saimaan kokoisen pissalammikon läpi levittäen tuotetta tassuillaan pitkin huushollia. Kun koitin siinä pukea kaikesta häslingistä hermostunutta vauvaa ulkovaatteisiin ja lähdin muksu kainalossa kiikuttamaan koiria aamulenkille koko ajan tietoisena siitä, millainen lattiapyykki sisällä odotti, niin myönnän, että toisinaan teki mieli tokaista ilmoille pari kirosanaa. Tuollaisissa hetkissä oli kuitenkin nieltävä oma kiukku ja todettava, että koiraa hässäkästä oli ihan turha käydä syyttämään, sillä se vain toimi vailla parempaa osaamista kuten parhaaksi näki. Koska en ollut antanut sille eväitä toimia toisin. Kun aloin miettiä, miten voisin omalla toiminnallani auttaa koiraa tekemään oikein, rupesi lyyti kirjottamaan. Ryhdyin nousemaan joka aamu tunnin-pari ennen kuin lapsi herää yöuniltaan, ja pääsin viemään Lilin ulos suorinta tietä sängystä noustuani ilman, että lapsen pukeminen viivyttäisi ulos lähtemistä. Lili oppi pian, että sen teputukseen eteisen oven edessä vastataan saman tien, joten se ryhtyi pyytämään ulos sen sijaan, että se olisi juossut helpottamaan pissahätäänsä keittiön lattialle.
Saman kaavan mukaan olemme opetelleet erilaisia kotikoiruuden taitoja Lilin omalla tahdilla, ja edistystä on tapahtunut hurjasti.


Sitä mukaa, kun olemme onnistuneet rakentamaan välillemme molemminpuolista luottamusta, on Lili rohkaistunut ja antaa nykyisin oman, hurmaavan persoonansa näkyä ja kuulua. Siitä on kuoriutunut varsinainen energiapakkaus ja aina iloinen sähköjänis, joka rakastaa juosta ryteiköt rytisten pitkin metsiä ja rötvätä sen jälkeen rapsuteltavana sohvalla. Työkoiraperimä näkyy sen luonteessa selvästi: se seuraa todella tarkasti reaktioitani ja nauttii silmin nähden, kun se saa tehdä ja touhuta ja saada siitä positiivista palautetta.

Lilimäiseen tapaansa Lili suhtautuu muihin koiriin hyvin mutkattomasti ja iloisesti, eikä turhia provosoidu, vaikka lajitoveri kuinka rähjäisi tai uhittelisi. Omalla tasapainoisella olemuksellaan se on selvästi harmonisoinut myös Ellin ja Louin, kahta ihan eri luonneääripäätä edustavan koiran, keskenäistä yhteiseloa.
Miehiin ei Lilin mielestä edelleenkään ole luottamista, vaan miespuoliset vieraat pelottavat reppanaa edelleen. Vasta nyt joulun aikaan Lili uskaltautui kaverustumaan mieheni Antin kanssa (joka kumminkin asuu meillä) ja suostui kömpimään tämän viereen sohvalle rapsutettavaksi. Edistystä myös vieraiden miespuolisten ihmisotusten kanssa on tapahtunut: nähtyään, ettei kukaan meillä käyneistä mieshenkilöistä ole sitä millään lailla koittanut satuttaa, uskaltautuu se nykyään jopa samaan huoneeseen vieraidenkin miesten läsnäollessa (tosin silloin tilannetta tarkkaillaan useimmiten tiiviisti viereltäni turvaa hakien). Muutamaa miestä Lili on käynyt ihan omasta aloitteestaan myös pikaisesti nuuhkaisemassa. Tämä on uskomattoman hieno harppaus koiralta, joka vielä muutama viikko sitten näytti koittavan imeytyä lattian läpi näkymättömiin aina miehen nähdessään.


Vaikka se aikamoinen klisee onkin, niin sanonpa vaan silti, ettei Liliä uskoisi samaksi koiraksi, jonka kannoimme lentokentältä autoon ja autosta kotiimme kaksi ja puoli kuukautta sitten. Se on mitä hurmaavin ja iloisin koira, jonka aitous ja kultaisuus saa jokaisen hymyilemään. En osaa edes sanoiksi pukea, kuinka palkitsevaa on nähdä, kun koira kokee minut luottamuksensa arvoiseksi ja kokee omaksi ihmisekseen siitäkin huolimatta, ettei sillä ole koskaan aiemmin omaa ihmistä ollut. Olen todella otettu ja äärettömän kiitollinen siitä, että juuri minä saan olla tuo Lilin oma ihminen.

Hups, menipä ihan siirappiseksi. Mutta sellaisia me vähän tuon meidän Lillendaalenin kanssa ollaan. Sopivasti siirappisia.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti