tiistai 14. helmikuuta 2017

Karitsaterveisiä & ryhtiliike hevosharrastukseen


Viime postauksesta on taas kulunut aikaa. Syytän siitä muuttokiireitä, mutta todettakoon tähän samaan hengenvetoon, että olemme nyt virallisesti muuttaneet! Meinasin kirjoittaa, että olemme kaikki muuttaneet, mutta ei, emme ole: kanat asuvat vielä vanhalla talolla lämpimässä talvikanalassaan niin kauan, kunnes saamme kehiteltyä niillekin mukavan ja lämpimän asumuksen tänne Kesärantaan. Isäntä käy työmatkojensa lomassa ne hoitamassa, joten mikäs hätä kotkottimilla siellä. Saavat sitten muuttaa kevään tullen tänne oikein viimeisen päälle tehtyyn uuteen lukaaliinsa, kun meidän ei tarvitse ruveta tässä talven keskellä kiireellä kyhäilemään.

Pihaton kokoonpanossa on tapahtunut sitten viimekirjoittaman kosolti muutoksia: suomenlammasuuhemme Ansa ja Nuunu ovat karitsoineet, ja vielä odottelemme, että Rusinantte-lammas päästäisi meidät jännityksestä ja synnyttäisi. Ansa oli vuorossa ensimmäinen, synnyttäen kaksi pirteää pikkuista pässipoikaa. Nuunu seurasi esimerkkiä, ajoittaen karitsointinsa keskelle kirpeintä pakkasjaksoa. Synnytys tuli niin yllättäen ja pyytämättä, että meinasi mennä hässäkän puolelle. Esimerkillinen emo synnytti myös kaksi pässiä, mutta toinen veljeksistä oli hirveän pieni ja heiveröinen. Tämä pikkukaveri löytyikin hengettömänä seuraavana päivänä. Muut pikkuiset voivat kuitenkin hyvin ja kasvavat kohinalla, ja ulkoilevat jo muun lauman mukana. Vauhtia karitsakolmikolta ei ainakaan puutu, ja niiden kekkulointi on mitä maininointa seurailtavaa.



Myös hevosrintamalla on ollut tuulista. Meillä vuoden asustellut, nyt kolmevuotiaaksi kääntynyt Poppa-poni muutti takaisin kasvattajalleen. Poppa tuli meille alun perin sillä ajatuksella, että olisin ryhtynyt koulimaan siitä monitoimiponia pääasiassa työkäyttöön ja kärryttelyyn. Muuton ja loputtoman remontin ja näiden seurauksena syntyneen parantumattoman aikapulan vuoksi päädyin kuitenkin harkitsemaan Popan myyntiä kotiin, jossa se ehdittäisi vielä pelastaa totaaliselta pellossa kasvamiselta. Päätöstä vahvisti entisestään se, että 13-vuotiaan Lento-ruunan hermot alkoivat olla riekaleina riehakkaan pikku teiniorin kanssa. 

Loppu hyvin, kaikki hyvin: Popan kasvattaja itki onnesta kun kysyin, olisiko hänellä mielenkiintoa ostaa takaisin poni, jonka hän joutui yllättäen olosuhteiden pakosta vuosi sitten myymään. Poppa palasi kotiinsa, ja Lennollekin löytyi pian uusi kaveri. 

Pihaton uusin asukas on 8-vuotias lämminveritamma Eight Rose eli Rosa. Rosalle on opetettu ratsun perusopit, ja saan siitä oikein kelpo kaverin metsäteillä samoiluun ja puskissa viipottamiseen. Hyväksytin hallituksella ehdotukseni saada muutaman tunnin verran viikossa lapsenhoidosta vapaata, keskeytyksetöntä hevosteluaikaa. 



Valoisien tuntien lisääntyessä aion aloittaa säännölliset maastakäsittelytreenit myös Lento-ruunan kanssa. Lennon vaiherikas menneisyys ei ole ainakaan kasvattanut itsevarmuutta tai rohkeutta uusia asioita kohtaan. Lennolla onkin omat haasteensa luottaa ihmiseen, ja monet ihan pienet ja harmittomatkin muuttujat laukaisevat hevosessa todella voimakkaan pakoreaktion. Luottamusta rakennamme ruunan kanssa toki päivittäin ihan arkisessa kanssakäymisessä, mutta sen lisäksi meidän täytyy ryhtyä ehdottomasti työstämään aktiivisesti paitsi molemminpuolista luottamusta, niin myös kunnioitusta. 

Ei olisi välttämättä ollenkaan huono juttu hahmotella ihan lukujärjestys -tyyppistä suunnitelmaa, jonka pohjalta lähteä tämän kaksikon kanssa puuhastelemaan.