torstai 16. maaliskuuta 2017

Siili ei pärjää keväthangella


Ku kevätsäät alkavat ja aurinko alkaa lämmittää, saattavat myös siilit ottaa varaslähdön talvipesistään. Siellä sun täällä kuulee jo ihmisten bongailleen vastaheränneitä siilejä keväthangilta käppäilemästä. Pian siilien horroksen aika alkaakin olla ohi: huhti- toukokuussa lumien sulettua piikkinutut virkoavat 6-7 kuukautta kestäneestä horroksestaan ja lähtevät liikekannalle ravintoa etsimään. Näin maaliskuussa on kuitenkin vielä turhan aikaista.


Kirjassa Eurooppalaisen siilin suojelu ja hoito (Nyström & Kinnunen) kerrotaan siilin menettävän talvihorroksen aikana noin 30-50 % ruumiinpainostaan. On siis aikalailla selvä homma, että horroksesta herätessään siili on heikko ja hyvin nälissään.

Mikäli siili kuitenkin sattuu heräämään syystä tai toisesta liian varhain, on sen äärimmäisen hankalaa löytää itselleen ravintoa vielä jäisestä, mahdollisesti lumen peitossa olevasta maasta. Paras ensiapu hangella hoippuvalle piikkinutulle onkin tarjota sille ruokaa (esimerkiksi kissanruoka sopii hyvin, mutta muistakaa: ei maitoa). Jos siili ei löydä herättyään ravintoa vahvistuakseen horroksen jäljiltä, voi esimerkiksi maaliskuussa vielä pakkasen puolelle tipahtava yölämpötila koitua siilin kohtaloksi.

Siili kiikarissa  -sivustolta löytyy niin kattavasti lisäohjeita, kuin myös yhteystiedot, josta voi kysellä neuvoja ennen aikojaan hortoilemasta löytyneen siilin auttamiseksi. Suosittelen lämpimästi tutustumaan sivustoon.


Siilien auttamisesta puhuessa törmää aika-ajoin kommenttiin, että antaa luonnon hoitaa. Näin ajatteleva saattaa perustella näkemystään sillä, että aina ennenkin eläimet ovat selviytyneet ilman ihmisen puuttumista asioihin, ja että niin se luonto nyt vaan toimii: heikot kuolee, vahvat selviytyy.

Miksi siis mennä puuttumaan asioihin? Miksei välttämättä kannata antaa luonnon vaan hoitaa hommiaan?

Luontaisten elintapojensa vuoksi siili on laji, jonka kantaa verottavat poikkeuksellisen paljon ihmisten toimet, siilit ja ihmiset kun tuntuvat tykästyneen aika pitkälti samantyyppisiin elinalueisiin. Siilejä kuolee hurjia määriä vuosittain esimerkiksi autojen ja ruohonleikkurien käytön vuoksi. Samalla siilien on yhä vaikeampi löytää itselleen suojaisia pesäpaikkoja, sillä siilin suosimat suojaisat, rehottavat heinikot ja risukot hävitetään siistien, lyhyeksi nyrhittyjen nurmialueiden tieltä. Kokeneiden siilinhoitajien kertomuksista ei voi olla huomaamatta huolta siitä, että vuosi vuodelta yhä useampi siili löytyy haahuilemasta luonnosta ruokaa ja talvipesää etsien vielä siinä vaiheessa, kun niiden kaiken järjen mukaan pitäisi olla jo horrostamassa.

Koska ihminen hävittää toimillaan siilejä ja niiden suosimia elinympäristöjä vääjäämättä, ei ole mielestäni ollenkaan kohtuutonta antaa vähän lisäjelppiä näille piikikkäille tuhisijoille silloin, jos siihen mahdollisuus tarjoutuu. Jos vaikka näin toimimalla pystyisimme hiukan paikkaamaan vahinkoja, mitä omilla toimillamme aiheutamme näille piikkinuttuisille pikkukavereille.



Toivotaan siis, että siilisuhoset malttavat horrostaa talvipesissään vielä tovin. Ihanaa kevättä kaikille meidän farmin väeltä, nauttikaahan auringonpaisteesta!